Äärimmäisyyksien viikko Boliviassa

Maailman kuivin aavikko.
Maailman suurin suolatasanko.
Maailman vaarallisin tie.
Maailman korkeimmalla oleva pääkaupunki.
Ja muita äärimmäisyyksiä. Perusviikko.

Jos Chilessä vedettiin lonkkaa niin Boliviaa kohti painettiin sitten kaasua pohjaan. Viikon aikana on nähty ja tehty enemmän kuin kolmena aikaisempana viikkona yhteensä. Seuraavaksi niistä muutamia nostoja.

Sandboarding, eli lumilautailua isoilla hiekkadyyneillä. Lasku kesti ehkä 15s, mutta olihan se hauskaa. Vähän tahmeaa, tai siis todella tahmeaa verrattuna lumilautailuun. Jokaisen laskun jälkeen piti vahata uudet steariinit laudan pohjaan tai muuten jäi kiinni kuumaan hiekkaan kuin purkka tukkaan. Kahden laskun ja kolmannen (hikisen) nousun jälkeen olin jo kypsä pelkkään laskemiseen, joten pitihän se tehdä hiekkadyyniin hyppyri. Parilla ekalla hypyllä maistui suussa aika vahvasti hiekka, koska hypyn jälkeen lauta tosiaan tarttui aika topakasti hiekkaan kiinni. Neljännellä kerralla ja siis viimeisellä laskulla täydet vauhdit dyynin korkeimmalta kohdalta niin saihan siinä leiskautettua yhden viisimetrisen!

Atacaman aavikko oli yhtälailla kuiva. Laguuneja ja flamingoja, hiekkaa ja kiveä. Osa kivistä oli kyllä jännittävän muotoisia tuulen tuivertamien vuosisatojen tuloksena. Ja niinä hetkinä kun tuuli sattui olemaan hiljaa niin oli kyllä todella hiljaista. Nautinnollisen hiljaista.

Tutustuin aavikolla kolmen päivän aikana samassa jeepissä matkanneisiin kolmeen saksalaiseen ja kahteen irlantilaiseen. Tiivistunnelmaisessa Lexuksessa sitten katseltiin laguuneja, flamingoja ja kiviä kaikissa muodoissaan. Yllätyin positiivisesti miten helposti ja nopeasti näiden viiden kanssa tuli toimeen, jopa suomalaisena introverttinä löysin oman pienen paikkani takapenkin nurkasta! Olin siis ainoa, jonka jalat mahtuivat sinne mukavasti.

Olipa kerran kolme saksalaista, kaksi irlantilaista ja yksi suomalainen. Eräänä kauniina helmikuisena päivänä näiden viiden eri porukan tiet ristesivät maailman kuivimman autiomaan laidalla. Yhdessä he saivat mission selviytyä Uyuniin, aavikkokaupungin sykkeeseen. Niin he ottivat askeleen kohti tuntematonta Boliviaa seikkaillen kolme päivää mentorinsa, Eusebio ”Our Saviourin” johdatuksella kohdaten villejä kivimuodostelmia, vaarallisia laguuneja ja henkeäsalpaavia flamingoja. He pitivät majaansa milloin entisessä kaivoskylässä, milloin rautatiekaupungin sykkeessä. Yhdessä he viettivät hetkiä syöden perunamuussia ja nauravia nakkeja, istuen kengässä maailman suurimmalla suolatasangolla ja lopulta selviytyen missionsa kohteeseen, aavikkokaupunki Uyuniin. Siellä he saivat palkintonsa, suolatasangon upeimmat kuvat päällä maan, ja siirtyivät juhlistamaan sitä maailman korkeimmalla sijaitsevaan pääkaupunkiin, La Paziin. He muistelivat huikean seikkailunsa parhaita hetkiä, ja erosivat sitten omille teilleen, kukin sen mukaan mitä sydämelle oli laskettu. Sen pituinen se. #mittavawashere #tiimiakatemia #peopleareawesome #iltasatu ———- Uusi blogipostaus tulossa ihan näinä päivinä osoitteeseen tarinankertoja.fi – check it out!

Kuva, jonka Heny (@seonheny) julkaisi

Salar de Uyuni eli maailman suurin suolatasanko oli kyllä käymisen arvoinen mesta. Sitä on jotenkin vaikea edes kuvailla sanoin mutta yritän muutamalla adjektiivilla: Valkoinen. Jäätävä. Iso. Anteeksi, ISO. Kirkaspeilipintainen. Horisontiton. Unohtumaton.

Ehkä suolatasankojakin kovemmat kokemukset olivat kuitenkin La Pazin lähettyvillä. Top Gearia katsoneet tietää mistä puhun kun sanon Death Road. Tutkimusten mukaan maailman vaarallisin tie sijaitsee La Pazin takana ja on saanut nimensä, koska kyseisellä tieosuudella on tapahtunut eniten kuolemia tietä kohden. Ja nyt, maastopyörällä sen alaspäin laskeneena, en kyllä varsinaisesti ihmettele. Jyrkkähän se ei niinkään ole, mutta pystysuora seinä toisella puolella, paljon mutkia edessä ja sadan metrin tiputus vasemmalla viidakkoon niin kyllähän se pistää jännittämään. Pienen lisämomentin tähän kaikkeen toi oppaan mukaan pahin kaatosade kolmeen kuukauteen, joka teki tiestä paikoin velliä ja monttuisaa, aiheutti ylimääräisiä vesiputouksia, käynnisti maanvyörymiä ja sai ylitettävät joet tulvimaan. Välillä siis otettiin pyörä talutukseen tai ihan niskan taakse. Mutta nyt jos kysyisit, niin menisin uudestaan!

Viikossa ehtii siis yhtä jos toista kun laittaa vaan haisemaan. Nyt neljä lentoa pariin vuorokauteen, matkustamista pohjoista kohden ja sit alkaa toisenlainen erämaa. Alaska, nyt mä tulen!

  2 comments for “Äärimmäisyyksien viikko Boliviassa

  1. Pirjo Tiusanen
    14.3.2016 at 13:50

    IHANAA, IHANAA, joskus kerrot livenä kun tavataan
    tätsä-Pirjo

    • 14.3.2016 at 22:18

      Livenä sitten lisää!

Comments are closed.