Onnistuin tappamisessa – not a good thing

Lukitsin itseni kouluun useiksi viikonlopuiksi, enkä kadu sitä. Sukelsin niissä hetkissä nimittäin todella syvälle. Pääsin sellaisen polun jäljille, jota oli vaikea hahmottaa mutta joka kiehtoi ja veti yhä vain pidemmälle.

Löysin lopulta itseni intuition ääreltä.

 

Otetaan askel toiseen suuntaan. Huippu-urheilijoista on tullut huippuja tuhansien treenituntien takia. Arvostetuista ammatinharjoittajista on tullut ammattilaisia tuhansien treenituntien takia. Parhaimmista tarinankertojista on tullut kaikista parhaimpia…? Tuhansien treenituntien takia.

Kyllähän minä tämän tiesin, pidän kuitenkin itseäni ihan fiksuna jannuna. Törmäsin silti seinään menneen vuoden aikana. Tuntui siltä että jotain hukkui matkalla, kun yritin selvittää mun suurimpia haasteita tarinankerronnan alueella. Vilpittömästi halusin vain tietää mistä aloittaa. Sen sijaan että olisin löytänyt vastauksia, tukahdutin itseni faktoihin ja pieniin palikoihin.

Ajatuskartta tarinankerronnasta

Siinähän ne palikat on, jotka löysin kirjan kansien välistä. Ainut vaan että musta tuntui että kadotin jotain. Kukaan ei kertonu mulle että tarina palvelee kokonaisuutena. Että siinä on elementtejä, jotka häviää kun sen paloittelee. Annette Simmons pukee tämän loistavasti sanoiksi:

Tarina on kuin kissanpentu, jonka suloisuuden ja tenhon jokainen ymmärtää, mutta jos sitä ryhdytään tarkemmin analysoimaan ja pilkkomaan, kissanpentu kuolee ja lumous haihtuu

Olin onnistunut tappamaan tarinan voiman.

 

Mutta sen jälkeen oma tarinani vasta lähti käyntiin. Heittäydyin opinnäytetyön vietäväksi, lukittauduin sinne kouluun ja sukelsin syvemmälle. Ja pala kerrallaan minulle alkoi valjeta ihmismielen ominaisuudet.

Ihmisellä on sellainen veikeä juttu kuin intuitio. Jokaisella on varmasti omakohtaisia kokemuksia siitä, kun päätöksien perustelut ovat sellaista ”musta tuntuu siltä”-tasoa. Intuitio on jotain sellaista selittämätöntä, vanhasta kokemuksesta ja alitajunnasta kumpuavaa tietoa. En ymmärrä tätä asiaa täydellisesti, olen kaukana siitä. Mutta ymmärrän, että tässä on jotain mitä tarina koskettaa.

Osa tarinan voimaa syntyy tarinankertojasta. Kertoja luo oman intuition, alitajuntansa kautta tarinaan tunnesisältöä, joka häviää tuossa pilkkomisvaiheessa. Tämä samainen näkymätön tunnesisältö koskettaa kuulijan omaa alitajuntaa ja löytää sieltä samankaltaisuuksia. Tarina on tässä ihmisten välissä vain peitetehtävissä, kuljettamassa jotain syvempää, näkymätöntä tietoa ja kokemuksia.

 

Ja siksi mun on treenattava tarinankerrontaa kertomalla tarinoita. Niitä tuhansia ja tuhansia toistoja. En halua enää koskaan tappaa tätä tarinan voimaa, vaan aion opetella sen herättämistä eloon. 

 

On aika nousta, vanha ystävä.